"Kaikki muuttuu sillä hetkellä, kun uskaltaa päästää irti."

Joen yläjuoksulla kaikki oli rauhallista.

Vesi tiesi tarkalleen, minne se oli matkalla.

Sitten maa loppui.

Hetken ajan kaikki näytti pelottavalta. Edessä ei ollut siltaa eikä polkua – vain pudotus.

Mutta vasta sen jälkeen vesi alkoi loistaa.

Ehkä elämäkin toimii niin.

Kauneimmat hetket eivät aina synny silloin, kun kaikki on hallinnassa, vaan silloin, kun uskaltaa jatkaa eteenpäin, vaikka ei tiedä, mitä seuraavan mutkan takana odottaa.

"Valo ei aina johdata meitä. Joskus se seuraa meitä."

On hetkiä, jolloin maailma hiljenee. Musiikkia ei ehkä kuulu, mutta jokin sisällä alkaa silti liikkua.

Jokainen askel piirtää ilmaan jäljen, jota ei voi nähdä enää seuraavassa hetkessä. Silti se on ollut olemassa. Jokainen pyörähdys jättää ympärilleen valoa, aivan kuin liike itsessään herättäisi pimeyden eloon.

Tämä maalaus kertoo hetkestä, jolloin tanssi lakkaa olemasta suoritus. Jäljelle jää vain liike, hengitys ja vapaus olla täysin läsnä.

Ehkä valo ei synny ympärillemme.

Ehkä se syntyy meistä.

Kerrotaan, että jokaisessa kaupungissa on yksi paikka, jossa aika kulkee hieman hitaammin kuin muualla.

Sitä ei löydä kartasta, eikä kukaan osaa kertoa tarkasti, missä se on. Useimmat kävelevät sen ohi joka päivä huomaamatta mitään.

Eräänä iltana taivas värjäytyy vaaleanpunaisen, violetin ja kullan sävyihin. Puiden latvat huojuvat hiljaa, mutta tuuli ei tunnu enää kiireiseltä.

Vanhan tarinan mukaan juuri silloin avautuu Hiljaisuuden raja.

Sen toisella puolella ei ole toinen maailma.

Vaan se sama maailma ilman kiirettä.

Sanotaan, että jos pysähtyy tarpeeksi pitkäksi aikaa, alkaa nähdä asioita, jotka ovat olleet siinä koko ajan – valon, joka kulkee oksien lomassa, veden, joka kantaa iltataivaan värejä, ja hiljaisuuden, joka ei tunnu tyhjältä vaan turvalliselta.

Kun aurinko viimein laski, raja sulkeutui jälleen.

Aamulla maisema oli aivan samanlainen kuin ennenkin.

Paitsi sille, joka oli nähnyt sen kerran.

Sillä sen jälkeen tavallinenkaan näkymä ei ollut enää koskaan täysin tavallinen.

"Kaukana metsän keskellä on järvi, jota ei löydy kartoista."

Päivisin se näyttää tavalliselta, mutta öisin taivas laskeutuu sen pintaan. Kuu koskettaa vettä valonsäteellään, ja järven pinta muuttuu portiksi kahden maailman välille.

Harvat uskaltavat katsoa kuuta liian pitkään.

He sanovat, että sen pinnalla liikkuu hahmo.

Jotkut kutsuvat sitä varjoksi.

Toiset vartijaksi.

Mutta kukaan ei tiedä varmasti, katsooko ihminen kuuta...

...vai katsooko kuu takaisin.